Siirry sisältöön

”Voimakkaisiin tunteisiin tulisi vastata useammin empatialla”

Näin sanoo kasvatustieteen tohtori Liisa Ahokas.

Mistä haastavat vuorovaikutustilanteet lapsen kanssa yleensä johtuvat ja miten suuresti aikuisen tekemät vuorovaikutukselliset valinnat ovat yhteydessä tilanteen etenemiseen? Liisa Ahokas valottaa taustoja ja antaa keinoja selviytyä tilanteesta.

Ahokas sanoo, että kaikki työ ihmisten parissa kietoutuu ennen kaikkea vuorovaikutuksen ympärille. Meistä kukaan ei tule koskaan valmiiksi vuorovaikutustaidoiltaan. Näiden taitojen kehittyminen on elinikäinen prosessi, joka edellyttää tietoista sitoutumista oman toiminnan reflektointiin.

Haastavaa käyttäytymistä luokitellaan Ahokkaan mukaan eri tavoin, mutta usein se jaetaan ulospäin suuntautuneeseen haastavaan käyttäytymiseen kuten aggressiivisuus, uhmakkuus ja ylivilkkaus, sekä sisäänpäin suuntautuneeseen haastavaan käyttäytymiseen kuten vetäytyminen.

Miksi lapsi käyttäytyy haastavasti?

”Perinteisesti olemme ajatelleet, että syy lapsen haastavaan käyttäytymiseen löytyy lapsesta itsestään. Tästä syystä ratkaisuja kuormittaviin tilanteisiin ja käyttäytymisen pulmiin on etsitty aika kapeakatseisesti keskittymällä kuntouttamaan yksittäistä lasta niin kauan, että hän sopeutuu edes jollain tavalla ympäristönsä toimintakulttuuriin. Nykyisin ymmärretään, että ratkaisun avaimet löytyvät koko ympäristön kuntouttamisesta. Meidän tulee siis suunnata huomiomme lapsen ja hänen kanssaan toimivien aikuisten väliseen vuorovaikutukseen. Tästä syystä keskeisimmän sanomani voisi kiteyttää sanontaan: Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.”

Ylivoimaisesti tärkeintä on Ahokkaan mukaan tiedostaa, että haastavan käyttäytymisen taustalla on ihan aina jokin looginen syy. Yleensä syy on se, ettei lapsi osaa vielä toimia toisellakaan tapaa. Toisin sanoen, lapsen sosiaalisemotionaaliset taidot eivät ole kehittyneet riittävästi, jotta hän voisi ratkaista kuormittavan tilanteen rakentavammalla tavalla ilman aikuisen tukea. Sosiaalisemotionaaliset taidot opitaan ennen kaikkea vuorovaikutuksessa aikuisen kanssa. Tästä syystä haastavasti käyttäytyvä lapsi ei hyödy rangaistuksista, vaan aikuisesta, joka konkreettisesti tukee lasta ja näiden taitojen kehittymistä.

Mitä pitää huomioida, kun kohtaa haastavasti käyttäytyvän lapsen?

”Tärkeintä on ennen kaikkea sitoutua vuorovaikutukseen. Osoittaa lapselle, että hänen kohtaamisensa on tärkeää, eikä vain rutiini, joka hoidetaan kiireen keskellä. Vaikka ammattilainen on ammattilainen, eikä kaveri, on liian tarkka ammatillisuuden verhon taakse kätkeytyminen lasta etäännyttävä tapa toimia. Paras lähtötilanne saavutetaan, kun aikuinen itse uskaltaa heittäytyä vuorovaikutukseen pelkäämättä torjutuksi tulemista.”

Suurimmat virheemme haastavissa vuorovaikutustilanteissa kumpuavat Ahokkaan mukaan usein tiedostamattomista kasvatusarvoistamme ja näkemyksistämme. Kohdatessamme tavalla tai toisella haastavasti käyttäytyvän lapsen, tulkitsemme usein virheellisesti, että lapsi käyttäytyy haastavasti ikään kuin kyseenalaistaakseen meidän auktoriteettimme. Tällöin lähdemme tyypillisesti vastaamaan vuorovaikutukseen korostamalla omaa valta-asemaamme, tiukentamalla rajoja ja rajaamalla lapsen käyttäytymistä. Jos oppisimme suhtautumaan haastavaan käyttäytymiseen henkilökohtaisen loukkauksen sijaan tuen tarpeena, löytäisimme huomattavasti helpommin rakentavampia lähestymistapoja. Ymmärtäisimme esimerkiksi sen, että uhmakkaalta vaikuttavan käyttäytymisen taustalla on itse asiassa usein syynä se, ettei lapsen mieli osaa vielä joustaa. Lapsi näkee mustan ja valkoisen, mutta ei tunnista vielä harmaan sävyjä. Joustamaton mieli ei opi joustavaksi joustamattomalla kasvatustyylillä. Lapsen pitää saada kokea vuorovaikutuksessa aikuisen kanssa, mitä joustaminen tarkoittaa käytännössä. Millaisista asioista voidaan joustaa ja millaisista ei.

Ainoa kieli, jota tunnemyrskyyn eksynyt mieli kuuntelee, on empatia.

Aktiivinen kuunteleminen on hyvä tapa osoittaa toiselle, että hänen ajatuksensa, tunteensa ja tulkintansa ovat minulle tärkeitä. Aktiiviseen kuuntelemiseen kuuluu se, että puhumisen sijaan keskityn kuuntelemiseen. Omalla nonverbaalisella viestinnälläni osoitan toisella osapuolelle, että hän tulee kuulluksi, nähdyksi ja ymmärretyksi. Omien mielipiteideni aika tulee vasta myöhemmin.

Voimakkaisiin tunteisiin tulisi vastata useammin empatialla. Voimakkaan tunteen varaan joutuminen on etenkin keskeneräisillä itsesäätelytaidoillaan pärjäämään pyrkivälle lapselle ajoittain hyvin pelottavakin tilanne. Aikuinen yrittää tyypillisesti ratkaista tilannetta vetoamalla lapsen järkeen tai yhdessä sovittuihin sääntöihin, mutta todellisuudessa tämä vain provosoi lasta. Ainoa kieli, jota tunnemyrskyyn eksynyt mieli kuuntelee, on empatia. Empaattiseen lähestymistapaan kuuluu se, että aikuinen osoittaa teoin ja sanoin hyväksyvänsä lapsen, vaikka ei hyväksyisikään tämän tekoa.

Ylivoimaisesti tärkeintä on keskittyä huomaamaan lapsen ihanat piirteet haastavan käyttäytymisen takana. Kun lapsi tunnistaa sinun hyväksyvän katseesi ja lämpimän läsnäolosi, hän saattaa huomata olevansa sinulle tärkeä. Kun lapsi kokee, että sinä todella haluat hänelle hyvää, että aikeesi kumpuavat vilpittömästä halustasi auttaa lasta, heijastuu tämä oivallus hyvin nopeasti lapsen käyttäytymiseen.

Liisa Ahokas puhuu Fiocan Lapsi potilaana -tapahtumassa aiheesta Lapsen lämmin kohtaaminen haastavassa vuorovaikutustilanteessa.

Hän toivoo paikalle kaikkia niitä, joita luennon aihe puhuttelee, ja jotka ovat halukkaita kehittämään omaa toimintaansa haastavissa vuorovaikutustilanteissa.

Palaa takaisin artikkelilistaukseen