Siirry sisältöön

Kuinka usein pitää käydä suihkussa, ja kuka siitä päättää?

Oletko hoitajana ollut tilanteessa, jossa asiakas kieltäytyy peseytymästä, vaikka tympeän hajun ja muiden havaintojen perusteella pyörähdys pesuhuoneen puolelle olisi paikallaan? Tiedätkö, miten toimia tällaisessa tilanteessa?

Saako asiakas päättää itse, miten ja milloin hän puhdistautuu?

Nämä kysymykset ovat pohdituttaneet minua itseäni jo pitkään, mutta todellinen herääminen tähän ongelmaan tapahtui muutama vuosi sitten, kun työskentelin sairaanhoitajana tukholmalaisessa vanhainkodissa.

Vanhainkodin asukas oli jo kuukauden kieltäytynyt kaikista peseytymiseen liittyvistä toimenpiteistä. Sen seurauksena huone oli täynnä tuoksuja – ja tunteita. Yritin houkutella asukasta mukaani virkistävälle pikasuihkumatkalle tuloksetta.

Pyysin apua ruotsalaiselta kollegaltani, joka vain totesi: ”Ei ihmistä voi pakottaa puhdistautumaan, hänellä on itsemääräämisoikeus”. Niinpä jätin asian sikseen, suljin huoneen oven ja annoin muistisairaan potilaan olla omassa rauhassaan.

Oven sulkeminen ei kuitenkaan tuonut mielenrauhaa. Mietin, miten voisin toimia järkevällä tavalla tässä tilanteessa, ja miten voisin paremmin turvata sekä asukkaan hyvinvoinnin että muiden asukkaiden viihtyvyyden.

Mielestäni kysymys ei ole pelkästään itsemääräämisoikeudesta tai siitä, että jokainen saa tehdä juuri niin kuin haluaa, vaan tulee ottaa huomioon myös muut ihmiset ja heidän oikeutensa. Jokainen tietää, kuinka yleinen viihtyvyys laskee, kun paikalle tulee ulosteelle ja virtsalle haiseva ihminen.

Mitä voimme ammattilaisina tehdä tällaisessa tilanteessa? Mitä lainsäädäntö sanoo, ja miten sitä tulee tulkita yksittäistapauksissa?

Antaako lainsäädäntö meille mahdollisuuden luovaan ja järkevään ongelmanratkaisuun vai saako asiakas aina päättää itse?

Tehdäänpä ajatuskoe. Jos ihmisoikeudet ovat kaikille samat, miksi joillakin ihmisillä on oikeus elää epäsiististi, kun taas toisilta vaaditaan armotonta hygieniaa.

Ajatellaanpa esimerkiksi hygieniasääntöjä, jotka koskevat hoitohenkilökuntaa. Kuinka pitkään voisit itse pitää taukoa peseytymisessä ilman, että työnantajasi, työkaverisi tai asiakkaasi alkaisivat huomauttaa asiasta?

Hoitotyön hygieniasäännöt eivät esimerkiksi hyväksy koruja, pitkiä kynsiä ja rikkonaista ihoa. Parfyymin käyttö on kielletty ja työvaatteet on vaihdettava päivittäin. Eikä näistä lipsuta. Mutta mitä voidaan edellyttää asiakkailta?

Olen kuullut tarinan kotihoidon asiakkaasta, joka ei ollut peseytynyt seitsemään vuoteen, ja jonka vuodevaatteita ei ollut vaihdettu vuosiin. Tarinan mukaan hänen leikkaamattomat varpaankyntensä kasvoivat spiraalimaisesti kohti kattoa.

En halua paluuta kultaiselle 80-luvulle, jolloin osastoilla oli käytössä suihku- ja vatsantoimituslistat ja jolloin potilaat tulivat sairaaloihin kylpyosaston kautta, jossa samalla kertaa riisuttiin pois omat vaatteet ja oma identiteetti.

Sen sijaan haluan nostaa esiin moniäänistä keskustelua hyvästä vanhustenhoidosta ja arvokkaasta vanhuudesta sekä siitä, miten voimme ratkaista hoitotyön arjen käytännön ongelmia parhaalla mahdollisella tavalla. Mitä tarkoittaa yksilöllisten valintojen kunnioittaminen, mitä on omannäköinen elämä, ja missä kulkevat sen rajat?

Tervetuloa Arvokas vanhuus -koulutukseen.

Teksti Sari Ahonen

Palaa takaisin artikkelilistaukseen